Lauantaina pääsin vihdoin käymään Dublinin ulkopuolella, kun lähdimme vaihtariporukalla Glendaloughun 40 kilometrin päähän. Glendalough on laakso upeine maisemineen ja järvineen. Tosin kuuluisa paikka taitaa olla siitä, että 500-luvulla pyhä Kevin perusti sinne munkkiluostarin. Bussi Glendaloughun ja takas Dubliniin maksoi 20 euroo ja aikaa paikan kiertämiseen jäi 4 tuntia. Tosin meiltä kiertäminen vei aikaa vain 3 tuntia, jonka jälkeen menimme väsyneinä hotelliin juomaan kuka mitäkin.
 |
| Poulanass-vesiputous |
 |
| Upper Lake ja vuoret |
 |
| Ei löytyny vieläkään sitä nelilehtistä... |
 |
| Ensin nätti poseeraus ja sit hyökkäykseen |
 |
| Pyhän Kevinin kirkko |
 |
| Hautausmaa, joka on edelleen käytössä |
 |
| The Round Tower |
Alussa luulimme ajan loppuvan kesken, kun kiipeilimme kaikki polut vuoren rinteillä ja otimme valokuvia kaikesta mahdollisesta. Lopussa olimme jo niin väsyneitä, ettei kiipeily mutaisilla poluilla enää innostanut, joten pääsimme lepäämään hotellin kahvioon kengät mutaisina. Oli taas hyvin järkevä idea laittaa tennarit, kun lähtee luonnonpuistoon tutustumaan. Onneksi omat kenkäni eivät sentään olleet valkoiset kuten parilla muulla tytöllä. Farkutkin saivat oman osansa mudasta, mutta onneksi pesukone toimii hostellissakin.
Takaisin hostellilla olin reissun jälkeen iltakahdeksalta ja vannoin, etten lähde enää minnekään. No ehdin fb:hen ja seuraavassa hetkessä olinkin luvannut olla Lost Societyn edessä kymmeneltä tapaamassa entistä huonekaveria hostellilta. Eihän siinä mitään vaatteita vaihtamaan saati käymään suihkussa, joten lähdin sitten samoilla vaatteilla millä oli tullut rämmittyä vuorilla. Syömään sentään ehdin kun saksalaisryhmältä oli jäänyt ylimääräistä ruokaa, jota sai syödä. Ensimmäistä kertaa koko aikana Dublinissa söin salaattia ruuan kanssa ja hyvää oli...
Lost Society oli kuitenkin astetta hienompi paikka, jossa tunsimme olomme hieman vaivaantuneiksi farkuissamme. Kaikki muut naiset olivat cocktail-mekoissa ja ikää lähemmäs kolmeakymmentä. Ylpeyden aiheena pidimme jo sitä, että olimme päässeet sisään ilman kenenkään apua. Muuten meno klubilla oli vähän turhan jäykkää ja snobimaista. Taisimme olla ainoat tytöt oluttuopit kädessä :D Sinne ei siis todennäköisesti enää tieni vie, ja jos vie niin pitää ehkä mennä vaatekaupan kautta...
Muutenkin on tullut taas viime aikoina oleiltua pubeissa ja klubeissa, mutta onneks oon Irkuissa vaan vajaa neljä kuukautta niin en ehkä ihan täysin ehdi alkoholisoitua. Viikko sitten tiistaina meillä oli ensimmäiset kansainväliset pippalot D2:ssa ja ihmisiä oli yhteensä paikalla 1254. Meidän koulun vaihtaritkin oli hyvin edustettuina, mutta muuten ilta oli ihan normaali ilta baarissa tanssimassa. Välillä juhliminen on alkanut jo turruttaa. Mitä ideaa on enää juhlimisessa, kun siitä on tullut jo arkipäiväistä. Viimeisen viikon sisään olen ollut pubissa tai klubissa 5 iltana/päivänä, joten nyt on ihan hyvä viettää pari iltaa vain hostellissa.
 |
| Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa... |
Toissapäivänä eli sunnuntaina oli gaelilaisen jalkapallon mestaruusottelu täällä Dublinissa. Dublin oli edellisen kerran voittanut mestaruuden vuonna 1995, joten kisakuume kaupungissa oli huima. Itsekin oli pukeutunut sinisiin Dublinin joukkueen värien mukaisesti. Vastassa meillä oli Kerry länsirannikolta ja myös Kerryn kelta-vihreitä värejä näkyi katukuvassa kiitettävästi. Menimme stadionin läheisyydessä olevaan pubiin katsomaan peliä ja tunnelma oli katossa pelin alkaessa. Perussäännöt ja pelin idea olivat melko helppo oppia, joten seuraaminen oli helppoa. Peli oli todella nopeatempoista, joten pienikin huomion kiittäminen muualle tarkoitti yleensä, etten nähnyt jotain maalia. Peli oli tasaväkinen, mutta viimeisellä minuutilla Dublin sai tehtyä maalin ja peli päättyi 13-14 Dublinin juhliessa voittoa. Voiton ratketessa koko lattia tärisi kun ihmiset pomppivat. Ihmiset halailivat toisiaan välittämättä siitä tunsivatko toisensa vai eivät, ja näinpä yhden miehen myös itkevän. Ennen peliä mietin kuinka hienoa olisi nähdä mestaruusjuhlintaa ja mieleen tuli myös Suomen jääkiekon maailmanmestaruus vuosina 1995 ja 2011 :) Sama rytmi on näköjään myös Dublinilla mestaruuksien kanssa, vaikka laji on eri. Kuulin myös hauskan jutun siitä, etteivät pelaajat olleet ns. ammattilaisia, vaan heillä on normaalit päivätyöt. Toisin sanoen peliä pelataan harrastepohjalta ja ilman sen suurempaa palkkaa. Tuntuu hassulta, kun stadionille mahtuu katsojia yli 80 000 ja se oli loppuunmyyty...
 |
| Mestaruuden ratkettua tunnelmaa pubissa |
 |
| Ei ihan normaali sunnuntai-ilta Dublinin keskustassa |
Pubista lähdimme muiden perässä kohti keskustaa ja katsomaan mestaruusjuhlintaa. Kaduilla osa ihmistä ei tiennyt mistään mitään ja nekin, jotka tiesivät eivät paljon reagoineet kaduilla voittoon. Meidän vaihtariporukasta osa tuntui juhlivan voittoa paljon enemmän kuin itse Dublinilaiset tai ainakin me näytimme sen selvemmin. Pubit olivat kuitenkin aivan täynnä ja tunnelma katossa lauluineen. En tiedä nautinko itse niin täydestä pubista, vaikka tunnelma kieltämättä oli mahtava. Mielummin olisin ehkä kuitenkin ollut pubissa, jossa olisi pystynyt liikkumaan läikyttämättä jonkun oluttuoppia matkalla. Sain kuitenkin vihdoin otettua pubista matkamuiston, eli Guinness-tuopin :D nyt on sit Guinness-tuoppi ja Jameson-lasi matkustamassa Suomeen matkamuistoina.
Tällä viikolla keskiviikkona edessä on koululla grillijuhlat ja torstaina on Arthurin päivä eli Guinnessin juhlapäivä. Kuulemma torstaina kaupunki on ihan sekaisin ja jos haluamme sisälle klubeille on sinne mentävä jo iltakymmeneltä. Kaikkiin klubeihin itse asiassa ei edes pääse ilman lippuja, jotka ovat jo loppuunmyyty. Kiva syntymäpäivää siis vaan minulle Arthurin seurassa! Niin, torstaina tulee siis täyteen 23 pitkää vuotta...hui! Ja Froebelissä osa fukseista on 17-vuotiaita vuonna -94 syntyneitä...
 |
| Dublin illalla |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti